Puutarhaa voi hoitaa aivan omalla mututuntumalla tai äidin ja mummon antamilla opeilla. Kokeilemalla huomaat, mitkä lajit omassa kasvimaassasi viihtyvät parhaiten ja mihin aikaan keväällä varhaiskasvatus tulee aloittaa, jotta sato ehtii kypsyä ennen syksyn kylmien öiden saapumista. Sen lisäksi voit turvautua erilaisiin oppaisiin sekä internetin vihjeitä pursuaviin puutarhablogeihin ja Youtube-videoihin. Saatat törmätä myös livestriimattuihin puutarhaohjelmiin ja […]
Kasvisten suosio kasvussa
Kasviksia käytetään yhä enemmän ruuanvalmistuksessa ja erilaisia lajikkeita hyödynnetään myös entistä monipuolisemmin. Syynä kasvisten käytön lisääntymiseen on etenkin huoli luontomme tilasta ja lihan syönnin vähentäminen eettisistä syistä. Luomukasviksia suositaan yhä enemmän ja monet ovat alkaneet myös kasvattaa osan käyttämistään kasviksista itse. Tämä onkin järkevää, sillä tällöin tiedät itse, minkälaisia siemeniä hankit, onko käyttämäsi multa luomutasoista […]
Siemenestä taimeksi
Puutarhanhoito ja omien syötävien kasvien kasvattaminen on mukavaa puuhaa, eikä oikeastaan edes vaikeaa. Tarvitset vain kokeilumieltä ja jonkinlaisen ulkotilan, jonne puutarhan voi perustaa. Ikkunapuutarhakin on mahdollinen ja itse asiassa monelle kaupunkilaiselle se ainoa vaihtoehto omien kasvien kasvattamiseksi. Toinen mahdollisuus on vuokrata puutarhapalsta, joita on useimpien paikkakuntien lähistöllä. Niiden ansiosta jokaisen on mahdollista kokea kasvimaan hoitamisen […]
Puutarhasta huvia ja hyötyä
Tervetuloa puutarha-aiheisen blogini pariin. Lue artikkeleistani, miten saat itsellesi mahtavan sadon omasta puutarhastasi. Kerron, milloin taimien kasvatus tulee aloittaa ja mitä pitää ottaa huomioon, jotta taimista kasvaa vahvoja ja saat varmasti sadon ajoissa ennen syksyn kylmien kelien saapumista. Kerron myös itsestäni, sekä siitä, miten puutarhainnostukseni alkoi. Lisäksi pohdin kasvisten merkitystä ihmisten elämässä ja sitä, miten […]
Puutarha oman tarpeen mukaan
Ikkunapuutarha jokaisen on helppo toteuttaa ja kasvattaa vaikka omat yritit kaupunkiasunnon ikkunalaudalla. Jos omistat parvekkeen, mahdollisuutesi ovat vieläkin laajemmat. Parvekkeella voit kasvattaa vaikka omat uudet perunat ämpärissä tai pienessä puutynnyrissä. Rivitalon pieni takapiha tarjoaa tilaa jo omalle mansikkamaalle tai jopa minikasvuiselle hedelmäpuulle. Omakotitalon pihalle voit rakentaa kasvihuoneen, istuttaa puita ja pensaita sekä perustaa suuremman kasvimaan, […]